Example in this ebook
ALKULAUSE.
De profundis clamavi ad te, Domine — syvyydestä minä huudan sinua, Herra!
Kun Oscar Wilde ahtaassa vankilakopissansa kirjoitti sen teoksen, joka nyt ilmestyy suomalaisessa asussa, tuli hänelle Davidin kiihkeä tuskanhuuto mieleen.
Wilde seisoi uransa korkokohdalla, miehuusaikansa voimassa, ihailijoittensa keskellä, häntä ihailtiin ja kadehdittiin kuin harvoja, hän oli kuuluisa kirjailija ja ajattelija, kun hän valoisasta ja pilvettömästä onnenolemuksestaan astui tuomiosaliin syyttääkseen niitä, jotka olivat häväisseet hänen nimeänsä. Hän oli kokonaisen sukupolven symboli Europassa, hänen draamansa oli otettu vastaan ihastuksella, hänen esteetiset teoriiansa olivat muuttuneet evankeliumiksi kauneutta palveleville sieluille, hän itse säkenöivällä henkevyydellään, hurmaavilla paradokseillaan oli yksi Lontoon seuraelämän enimmin hemmoiteltuja dandytyypejä. Parissa tunnissa tapahtui muutos, satuprinssi kadotti kuningasvaippansa, syyttäjä muuttui syytetyksi, huvinäytelmä vaihtui surunäytelmäksi, ja se yhteiskunta, joka vastikään oli kantanut häntä käsillään, heitti hänen ylitsensä vihan ja halveksumisen mustinta lokaa. Toukokuussa 1895 hän tuomittiin kahden vuoden kuritushuoneesen, sen vuoksi että — niinkuin hän itse sanoo — hänen elämänsä oli ollut täynnä luonnottomia nautintoja ja ihmeellisiä himoja. Kevään keskeltä, missä kukat parhaillaan puhkesivat ja linnut kisailivat, hän vietiin kuritushuoneen pimeyteen, missä hän sai kokea kaikkea sitä keskiaikuista raakuutta, joka vallitsee vielä Englannin vankilalaitoksessa.
Huuto keskeltä näitä kärsimyksiä on De Profundis. Tai pikemmin tunnustus.
Hän näkee elämänsä sellaisena kuin se oli ollut ja sellaisena miksi sen tulee muodostua — sellaisena miksi hän tahtoisi sen muodostuvan — niinkuin joskus ihminen voi nähdä sen yksinäisinä, hiljaisina hetkinä: ikäänkuin jonakin, joka on ulkopuolella häntä itseään, kuin satua, jonka on lukenut niin kauan aikaa sitten, että vain rajaviivat ovat jääneet mieleen. Ensimäinen vuosi vankeudessa on häneltä kulunut loppuun ja hänen murtumuksensa aika on ohitse, hänen itsesäilyttämisvaistonsa on herännyt. Ja se pakoittaa häntä — niinkuin se pakoittaa jokaista — ajatuksissaan muodostamaan elämänsä kokonaisuudeksi, niin paloitellulta, niin hajanaiselta, niin oikulliselta kuin se tuntuukin. Hän tuntee, että hänen täytyy saada siihen jotakin tarkoitusta; ei kukaan liene vielä kyennyt katsomaan elämän täydellistä tarkoituksettomuutta suoraan silmiin, sen hirvittävän naamion edessä kaikki taivuttavat polvensa ja peittävät silmänsä. Hän yrittää muodostaa sen runoelmaksi, joka nyt vasta saavuttaa täydellisen sopusointunsa. Siitä oli puuttunut kärsimystä, nyt vankila on avannut hänen silmänsä näkemään sitä. Ja hän uneksii, että se elämä, joka alkaa silloin, kuin vankilan portti taas sulkeutuu hänen jälkeensä, on oleva rikkaampi kuin se, josta hän luopui astuessaan vankilaan. Sillä nyt siihen sisältyi myös surua.
To be continue in this ebook............................................................................................................................
ALKULAUSE.
De profundis clamavi ad te, Domine — syvyydestä minä huudan sinua, Herra!
Kun Oscar Wilde ahtaassa vankilakopissansa kirjoitti sen teoksen, joka nyt ilmestyy suomalaisessa asussa, tuli hänelle Davidin kiihkeä tuskanhuuto mieleen.
Wilde seisoi uransa korkokohdalla, miehuusaikansa voimassa, ihailijoittensa keskellä, häntä ihailtiin ja kadehdittiin kuin harvoja, hän oli kuuluisa kirjailija ja ajattelija, kun hän valoisasta ja pilvettömästä onnenolemuksestaan astui tuomiosaliin syyttääkseen niitä, jotka olivat häväisseet hänen nimeänsä. Hän oli kokonaisen sukupolven symboli Europassa, hänen draamansa oli otettu vastaan ihastuksella, hänen esteetiset teoriiansa olivat muuttuneet evankeliumiksi kauneutta palveleville sieluille, hän itse säkenöivällä henkevyydellään, hurmaavilla paradokseillaan oli yksi Lontoon seuraelämän enimmin hemmoiteltuja dandytyypejä. Parissa tunnissa tapahtui muutos, satuprinssi kadotti kuningasvaippansa, syyttäjä muuttui syytetyksi, huvinäytelmä vaihtui surunäytelmäksi, ja se yhteiskunta, joka vastikään oli kantanut häntä käsillään, heitti hänen ylitsensä vihan ja halveksumisen mustinta lokaa. Toukokuussa 1895 hän tuomittiin kahden vuoden kuritushuoneesen, sen vuoksi että — niinkuin hän itse sanoo — hänen elämänsä oli ollut täynnä luonnottomia nautintoja ja ihmeellisiä himoja. Kevään keskeltä, missä kukat parhaillaan puhkesivat ja linnut kisailivat, hän vietiin kuritushuoneen pimeyteen, missä hän sai kokea kaikkea sitä keskiaikuista raakuutta, joka vallitsee vielä Englannin vankilalaitoksessa.
Huuto keskeltä näitä kärsimyksiä on De Profundis. Tai pikemmin tunnustus.
Hän näkee elämänsä sellaisena kuin se oli ollut ja sellaisena miksi sen tulee muodostua — sellaisena miksi hän tahtoisi sen muodostuvan — niinkuin joskus ihminen voi nähdä sen yksinäisinä, hiljaisina hetkinä: ikäänkuin jonakin, joka on ulkopuolella häntä itseään, kuin satua, jonka on lukenut niin kauan aikaa sitten, että vain rajaviivat ovat jääneet mieleen. Ensimäinen vuosi vankeudessa on häneltä kulunut loppuun ja hänen murtumuksensa aika on ohitse, hänen itsesäilyttämisvaistonsa on herännyt. Ja se pakoittaa häntä — niinkuin se pakoittaa jokaista — ajatuksissaan muodostamaan elämänsä kokonaisuudeksi, niin paloitellulta, niin hajanaiselta, niin oikulliselta kuin se tuntuukin. Hän tuntee, että hänen täytyy saada siihen jotakin tarkoitusta; ei kukaan liene vielä kyennyt katsomaan elämän täydellistä tarkoituksettomuutta suoraan silmiin, sen hirvittävän naamion edessä kaikki taivuttavat polvensa ja peittävät silmänsä. Hän yrittää muodostaa sen runoelmaksi, joka nyt vasta saavuttaa täydellisen sopusointunsa. Siitä oli puuttunut kärsimystä, nyt vankila on avannut hänen silmänsä näkemään sitä. Ja hän uneksii, että se elämä, joka alkaa silloin, kuin vankilan portti taas sulkeutuu hänen jälkeensä, on oleva rikkaampi kuin se, josta hän luopui astuessaan vankilaan. Sillä nyt siihen sisältyi myös surua.
To be continue in this ebook............................................................................................................................
